Jäsenyys

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ryn jäsenyys on ilmainen. Jäseneksi voit ilmoittautua tästä. Vain jäsenenä voit vaikuttaa.

Leirinohjaaja  kansalaisvaikuttajana

Kansalaisvaikuttamisesta voimme puhua silloin, kun osallistumme oman seurakuntamme asioiden hoitoon, osallistumme Ortodoksisten nuorten liiton päätöksentekoon vuosikokouksessa tai kun leirinohjaajien palaverissa mietimme seuraavan päivän innostavia opetusaiheita kerholaisillemme. Ortodokseina meillä on useita vaikuttamisen mahdollisuuksia: haluamme tietenkin olla kehittämässä meille tärkeitä ortodoksisen nuorison kohtaamispaikkoja ONL:ssa, haluamme auttaa omaa seurakuntaamme sen kaikinpuolisessa hyvinvoinnissa.

Kasvu ja oppiminen laajempiin kansalaisvaikuttamisen tehtäviin voi lähteä liikkeelle pienestäkin tehtävästä: opin ensin hoitamaan hyvin vaikkapa kerhonohjaajan tehtävät ja vastuut. Tämän tehtävän hyvä hoitaminen edellyttää jo monenlaista oppimista:itsensä hyväksymistä, erilaisuuden kohtaamista, organisointitaitoja ja yhdessä toimimista. Aktiiviselle toimijalle löytyy tehtävää myös seurakunnan nuorisotyötoimikunnassa ja tätä kautta seurakunnan toimintaa ohjaavat lait ja tavoitteet tulevat tutuiksi.

Jäsenistö päättää Ortodoksisten nuorten liitossa

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry valtakunnallisena ortodoksinuorten järjestönä tarjoaa monenlaisia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ehkäpä jo oletkin ollut mukana,  ja jos et, niin Sinuakin tarvitaan hyvien päätösten tekoon.

Nykyihmisen suhdetta järjestö- ja kansalaistoimintaan luonnehditaan toimintaorientoituneeksi, eli mielenkiintoinen toiminta, hyvät tapahtumat ja tavoitteelliset projektit saavat ihmiset liikkeelle. Ehkäpä olet huomannut tämän omasta itsestäkin: on kiva tulla hyvin järjestettyyn nuorisotapahtumaan, mutta lähteä nyt kokoukseen?

Järjestöissä, kuten Ortodoksisten nuorten liitossa, päätösvaltaa käyttävät jäsenet vuosikokouksessa. Vuosikokousta ennen on asioita valmisteltu järjestön johtokunnassa ja työryhmissä. Jäsenenä voit tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi ja ne on hyvä osoittaa jo hyvissä ajoin ennen vuosikokousta ONL:n johtokunnalle. Hyvään päätökseen tarvitaan tietenkin hyvää valmistelua. Mutta vuosikokouksessa tehdään tärkeitä linjanvetoja ja silloin on myös mahdollista vaikuttaa siihen, mitä Sinulle tärkeä ONL tekee!

Ortodoksisten nuorten liiton vuosikokouksessa päätetään seuraavista asioista: vuoden toimintasuunnitelma tapahtumineen, järjestön johtokunta, talous, kansainvälinen toiminta. – Jos Sinä et ole mukana päättämässä, niin kuka käyttää puheenvuorosi, kuka puhuu Sinun äänelläsi?

Tavoitteena hyvä päätös

Oletko ajatellut, että hyvät päätökset harvoin syntyvät mustavalkoisesti on/off –ajattelulla. Päätöksenteossa ehdotukset, ajatukset ja ideat on myytävä toisille ja on kommunikoitava niin, että tulee ymmärretyksi. Kokouksissa kaikilla osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa, mutta vain julkituotu mielipide voi vaikuttaa päätökseen. Päätöksenteossa on hyödyllistä oppia ajattelemaan, että hyvään päätökseen voi päästä muutoinkin kuin vain viemällä eteenpäin omaa ajatustansa. Päätöksenteko voi olla myös muiden ehdotusten kannattamista, toisten ideoiden jalostamista ja uusien näkökulmien tuomista yhteiseen keskusteluun. Hyvään päätökseen tarvitaan aina myös valmistelua eli asiatietojen keräämistä, asioiden priorisointia ja mielipiteiden punnitsemista.

Sinapinsiemenestä yhteiskunnan suolaksi

Suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvä ja arvokas perinne siitä, että kasvu kohti valtakunnallista yhteiskunnallista, kulttuurista ja poliittista päätöksentekoa voi lähteä liikkeelle pienimuotoisestakin kansalais- ja järjestövaikuttamisesta. On oltava foorumeita, joissa opitaan toimimaan omien arvojen mukaisesti ja myös tuomaan ne julki. Opitaan puhumaan, keskustelemaan, kuuntelemaan. Järjestöissä ja yhdistyksissä näitä kansalaistaitoja  oppineet ovat osaavampia myös työelämässä.  Ja ortodokseina voimme oman arvokkaan traditiomme pohjalta tuoda monia arvokkaita asioita koko yhteiskuntaamme!

Lea Lihavainen Opintotoiminnan Keskusliitto

Copyright © 2008 Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry
Sivuston suunnittelu: Caramida