Käärmeet ja tikapuut

Säännöt

Pelivälineet: Lauta, noppa ja pelinappulat.

Pelin tavoite: Kyseessä on kilpajuoksupeli. Tavoite on päästä muita pelaajia nopeammin ruutuun numero sata.

Pelin kesto: Riippuu tuurista, peli voi venyä hyvinkin pitkäksi, jos viimeisillä riveillä olevat käärmeet tiputtavat pelaajat toistuvasti alemmalle tasolle.

Taktikointi: Pelissä ei ole minkäänlaista taktiikkaa, noppien heitto eli sattuma määrää pelin kulun.

Pelaajamäärä: 2 - 6 pelaajaa. useampikin voi periaatteessa olla, mutta laudan ympärille voi olla vaikea ahtautua.

Aloitus

Pelaajat heittävät vuorollaan noppaa myötäpäivään kiertäen. Jos pelaaja heittää kuutosen, hän saa heittää uudestaan ja pääsee laudalle uuden heittonsa osoittamalla askelmäärällä. Pelaajat pääsevät laudalle siis eri aikaan, riippuen noppatuurista.

Pelin kulku

Pelaajat heittävät noppaa vuorotellen ja liikkuvat laudalla nopan osoittaman määrän ruutuja. Jos pelaajan siirto päätyy tikapuiden alapäähän, hän saa nousta tikapuita pitkin niiden yläpäähän ja jatkaa seuraavalla siirtovuorollaan liikkumistaan tikapuiden yläpäästä. Jos pelaajan siirtovuoro päätyy käärmeen päähän, hän siirtää nappulansa käärmeen häntäpäähän ja jatkaa seuraavalla siirtovuorolla tästä ruudusta.

Nappuloiden syöminen

Jos pelaajan siirto päätyy ruutuun, jossa on ennestään toisen pelaajan nappula, ruudussa aikaisemmin ollut nappula tulee syödyksi. Syöty nappula poistetaan pelilaudalta. Syöty pelaaja voi jatkaa peliä vasta kun heittää vuorollaan kuutosen ja pääsee takaisin pelilaudalle.

Pelin päättyminen

Peli päättyy kun joku pelaajista pääsee ruutuun 100. Ruutuun tulee sääntöjen mukaan päästä tasaluvulla. Jos pelaaja heittää suuremman luvun, kuin hänellä on askelia jäljellä voittaakseen, hän palaa ylijäämäaskeleet voittoruudusta takaisinpäin. Riskinä on tulla viimeisen käärmeen syömäksi.

Pelivariaatioita

Jos peliä haluaa oikein pitkittää, voidaan sopia, että peliä pelataan kunnes kaikki pelaajat ovat päässeet maaliin.

Tulosta pelilauta tästä pdf-muodossa.

Tulostuskoon voit määritellä tulostimen asetuksista. Jos haluat isomman laudan valitse paperikooksi A3.

 

 

Copyright © 2008 Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry
Sivuston suunnittelu: Caramida