Senet

Pelin säännöt

Pelaajat asettavat nappulansa pelilaudan ensimmäiselle riville jonoon kuvan osoittamalla tavalla.

Pelin alkuasema ja liikkumissuunta.

Pelaajat heittävät neljää kolikkoa vuoron perään määrätäkseen siirtonsa. Liikkuminen tapahtuu kuvan osoittamaan suuntaan.

1 kruunu = 1 askel ja uusi heitto

2 kruunua = 2 askelta

3 kruunua = 3 askelta

4 kruunua = 4 askelta ja uusi heitto

4 klaavaa = 6 askelta ja uusi heitto

Kussakin ruudussa voi olla vain yksi pelinappula kerrallaan. Jos pelaaja päätyy ruutuun, jossa on vastustajan nappula, hän siirtää vastustajan ruutuun, josta itse lähti liikkeelle. Tätä kutsutaan syömiseksi. Jos kaksi saman pelaajan nappulaa ovat peräkkäisissä ruuduissa, ne suojelevat toisiaan eivätkä voi tulla syödyiksi.

Pelaaja voi rakentaa muurin, jota vastusta ei voi ylittää, vaikka askeleet muurin ylittämiseen riittäisivätkin, sijoittamalla kolme pelinappulaansa peräkkäisiin ruutuihin. Muurissa olevaa nappulaa ei voi myöskään syödä aikaisemmin kuvatulla tavalla.

Pelaaja ei voi liikkua ruutuun, jossa on ennestään oma pelimerkki. Siirto on pakko tehdä, vaikka se olisi epäedullinen pelaajalle. Jos laillinen siirto ei ole mahdollinen, pelaaja menettää siirtovuoronsa. Pelaaja saa itse päättää mitä nappulaansa siirtää useamman siirron ollessa mahdollinen.

Erikoisruudut

Ruutu 26

Onnellisuuden talo on ruutu, jota ei voi ohittaa pysähtymättä. Pelaajan siirto päätyy siihen, vaikka askeleet riittäisivät liikkumaan sen yli.

Ruutu 27

Kaaoksen vedet. Palaaja, joutuu siirtämään nappulansa Uuden elämän taloon, eli ruutuun 15. Jos se on miehitetty hän siirtyy laudan ensimmäiseen ruutuun. Jos sekin on miehitetty niin seuraavaan vapaaseen pelilaudan alkupään ruutuun.

Ruutu 28

Kolmen totuuden talo. Heittämällä 3 pääset pois pelistä.

Ruutu 29

Ra-Aton. Pääset pois heittämällä kakkosen.

Ruutu 30

Ra-Horakte. Olet liittynyt jumalaan ja pääset pelistä heittämällä ykkösen.

Pelitaktiikasta

Pyri muodostamaan kolmen nappulan muuri, jota vastustaja ei voi ylittää. Yksinäiset nappulat ovat riskialttiita. On hyvä jos pystyy muodostamaan toisiaan suojelevia nappulapareja ja silti etenemään pelissä.

Lataa tulostettava Senet-lauta pdf muodossa.

Copyright © 2008 Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry
Sivuston suunnittelu: Caramida