Johtajakoulutus on sopii niin ensimmäisestä leirinjohtamiskerrasta kiinnostuneille, kuin parantaa myös kokeneiden valmiuksia toimia ortodoksisten leirien johtajana. Osallistujien tulee olla täysi-ikäisiä. Jotta kurssista saisi täyden hyödyn, on hyvä olla kokemusta ortodoksisista leireistä esimerkiksi ohjaajan ominaisuudessa.

Koska tarvitsemme osaavia leirinjohtajia, pidämme kurssin mahdollisimman edullisena. Osallistumismaksu on 40 euroa, joka sisältää koulutuksen, jaettavat materiaalit, majoituksen ja ruokailut.

Kurssi alkaa perjantaina klo 18 jälkeen (aika tarkentuu sen mukaan miten pääosa kurssilaisista ehtii paikalle) ja päättyy sunnuntaina klo 14 mennessä (tarkennetaan julkisten aikataulujen mukaan lähempänä). Tarpeen mukaan järjestetään perjantaina kyyti Riihimäeltä ja/tai Helsingistä Kaunisniemeen. Sunnuntaina järjestyy yhteiskyyti Helsinkiin samaan aikaan järjestettävän aikuiskriparin kanssa. Kyydeistä peritään mahdollisesti pieni erillinen maksu.

Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, on kurssista mahdollista saada halutessaan Opintokeksus Siviksen kautta merkintä viralliseen KOSKI-koulutusrekisteriin. Tästä ohjeistetaan ilmoittautuneita tarkemmin, kun asia varmistuu.

Lisätietoja Annakaisalta: annakaisa.onatsu (a) ort.fi, 040 6858854

Kurssi järjestetään yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa ja Opintokeskus Siviksen tuella.

Opintokeskus Sivis1.png

Ilmoittaudu tapahtumaan

Tätä käytetään lähinnä robottien estämiseen.

Takaisin yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Voit muuttaa valintojasi asetuksista
1 Ostoskorin tuotemäärä
Ostoskori
Yhteensä:
0,00€